maanantai 27. heinäkuuta 2009

Split

Päivä 15

Aamuseitsemältä herättyämme keräilimme unisena kamat kasaan ja lähdimme ajamaan Splitiin. Ajelimme sisempänä maassa vuorilla lähellä Bosnia-Hertsegovinan rajaa. Toivoimme pääsevämme puolet matkasta moottoritietä, mutta eihän sitä oltu rakennettu kuin jonkun matkaa! Pettymys oli suuri ajaessamme suuren osan matkaa max kuuttakymppiä. Viimeiset 80 kilometriä päästelimme sitten täysillä, silti aikaa meni matkaan 3,5 tuntia.

Perillä saimme auton parkkiin Diokletianuksen roomalaispalatsin eteen. Se ei ollut ollutkaan mikään pieni paikka: sen pinta-ala oli 31 000 neliömetriä. Pääsimme kiertelemään palatsin alakerrassa. Kiertelimme myös kaduilla kuumassa iltapäivässä.







Pojat kiipesivät palatsin kirkon torniin maisemia ihailemaan.













Pylvässalista löytyi sfinksi, joka on peräisin Egyptistä 1400-luvulta eaa.
















Tässä itse palatsin herra kiveen kaiverrettuna.













Kävimme juomassa lähdevettä roomalaisten rakentamasta vesipisteestä Dominisova-kadulla. Vesi tulee roomalaisten rakentamia akvedukteja pitkin.






Palatsin alueelta löytyi myös maailman toiseksi kapein katu, Kraj Sveti Ivana. Christopher pystyi koskettamaan seiniä sormenpäillään, kun levitti kätensä.


Alueella oli myös toivomuspatsas, jonka varvasta hieromalla sai esittää toiveen.















Kaduilla saattoi törmätä roomalaisiin.

Takaisin ajoimme rantatietä, mikä rannan ainoana tienä mutkittelee kaikkien kylien läpi hidastaen matkantekoa. Niinpä paluumatkaan meni vähintään sama kuin menomatkaan.








Paluumatkalla pysähdyimme Trstenon kohdalla ihastelemaa arboretumin edessä seisovaa 500 vuotta vanhaa puuta. Meidän kädet eivät edes yhdessä olisi yltäneet sen ympärille! Laji täytyy selvittää kotona.






Ei kommentteja: