Nyt se sitten tuli meillekin. Slow cooker eli kotoisasti haudutuspata. Olinhan minä sitä jo pari vuotta toivonut, ja nyt kun Erätukku myi Pitokokki-pataa puoleen hintaan, niin pakkohan se oli ostaa. Vaikkei kellään tutulla sellaista ole. Mutta haaveissa eli sitkeästi herkulliset lihapadat, jotka porisisivat valmiina, kun viiden jälkeen raahautuisin väsyneenä töistä jälkipolven kirkuessa nälkäänsä.
Mutta mitenkäs tätä käytetään? Nyt piti opetella aivan uusi ruuanlaittotapa: slow food. Viikonloppuna keräilin Prisman hyllystä naudalihaa ja juureksia, joista loihtisin herkullisen paistin töissä ollessani. Aamulla jo ennen sitä päivän ensimmäistä kahvikupposta kuorin ja pilkoin porkkanaa, palsternakkaa, sipulia ja selleriä (purjon tietysti unohdin ostaa), joiden päälle lämäisin yön yli marinoituneen naudan paistin.
Ja sitten tulikin eka tenkkapoo. Käyttöohjeet oli yritetty mahduttaa pariin lauseeseen ja tilanteeseen, eikä niistä löytynyt reseptin vaatimaa ohjeistusta. Eli minuutti täysillä ja sitten 10 tuntia matalalla lämmöllä. Ennätti siinä kahvikupponenkin jäähtyä, ennen kuin pata hautoi oikealla lämmöllä ruokaa. Mitään takuita ei kuitenkaan ollut, mitä lämpöä se pitäisi koko pitkän päivän, mutta otin riskin ja jätin ruuan hautumaan iltaan asti.
Viiden jälkeen kotiin tultuani paisti muhi juurespelillä ihan syötävän näköisenä! Hautumisaikaakin oli vielä jäljellä, joten ennätin hyvin kattaa pöydän ja keittää perunat. Sitten yritin nostaa paistin padasta, mutta sepä olikin niin murea, että meinasi hajota käsiin. Eli takuuvarmasti kypsää!
Pilkoin koko paistin ja sekoitin lihat juureksista irronneeseen nesteeseen. Laite meni ruuan valmistuttua automaattisesti lämmitystilaan, joten siinähän olisi makoisa ruoka pojillekin, kunhan ilmestyvät kotiin.
Nam! Ruoka oli hyvää! Uusien perunoiden kanssa paistista lihahöystöksi muhinut naudanliha onnistui täydellisesti ensikertalaiseltakin. Tuskin maltan odottaa seuraavaa slow foodia!
