Pilvee, pilvee

13. heinäkuuta pääsimme viimein reissuun: edessä oli kolmen viikon loma Dubrovnikissa, Kroatian eteläkärjessä. Lähtöaamuna herätys oli lievästi sanottuna aikainen. Kello soi 3.30, ja neljältä olimme jo raahaamassa matkalaukkuja ukin asuntoautoon ja saman tien lentokentälle.

Lento kesti alle kolme tuntia. Se on oikein siedettävä aika lapsiperheelle, vaikka Valtteri ennättikin ainakin neljästi kysymään: Joko kohta ollaan perillä?

Näkymät koneesta olivat hienot! Tässä kuvakokoelma pilvien päältä.





Valtteri osallistui piirustuskilpailuun koneessa. Perästä kuuluu elokuussa, jos oli menestystä.





Aamupäivällä istuimmekin jo vuokra-asuntomme terassilla rehevän puutarhan keskellä. Tilaa oli 90 neliötä, terassi ja se puutarha. Emäntämme Marija kantoi selkä vääränä meille aamiaista: ilmakuivattua kinkkua, juustoa, tomaattia, munia kotitilalta ym. Jääkaappikin pullisteli kaikenlaista itsetehdystä viinistä lähtien.



Päivälämpötila kohosi ainakin kolmeenkymmeneen, joten oli suorastaan pakko etsiä lähin uimaranta ja käydä siellä polskuttelemassa. Vesi oli mukavan lämmintä ja siinä oli helppo kellua suolaisuutensa takia. Veden turkoosi sävy oli entisellään. Valtteri ennätti snorklaamaan jo hyvän tovin bongaten useita kaloja ja pari merisiiltä merestä.




Illemmalla emäntämme Marijan kiertoajelun jälkeen jäimme vanhaan kaupunkiin syömään yhteen monista pizzerioista. Pizzat olivat ylisuuria, niin etteivät mahtuneet edes lautaselle. Ravintola oli nimeltään Mea Culpa.




Kaupunki tuntui rakastavan kissoja ja koiria. Niitä ei hätyytelty edes pizzerian penkeiltä pois.




Auringonlaskun aikaan raahauduimme viimein asunnolle pitkän vaiherikkaan päivän päätteeksi.Täytyy vain toivoa, etteivät hyttyset pääse häiritsemään ansaittua yöunta.