torstai 30. heinäkuuta 2009

Luostarikierros

Päivä 18

Aamukahvia parvekkeella nauttiessani naapurin kissa tuli tervehtimään. Herätimme heti Marcuksen ja Valtterin lemmikkiä rapsuttelemaan.















Dubrovnikin nähtävyydet eivät tunnu koskaan loppuvan. Todettuamme, että muun muassa luostarit on meiltä vielä näkemättä, kävelimme hikisessä aamupäivässä jälleen kerran vanhaan kaupunkiin.


Menimme katsomaan fransiskaaniluostaria. Ylleisölle avoimet tilat olivat aika rajoitetut.

Siellä oli taulu kuuluisista ulkomaiden valtionpäämiehistä, jotka olivat käyneet kyseisessä luostarissa. Nimikirjoituksista löytyi muun muassa Jacqueline Kennedyn ja Olof Palmen nimet.


















Samalla llipulla pääsi apteekkimuseoon.










Kävimme myös Euroopan 3. vanhimmassa yhä toimivassa apteekissa etsimässä apua Valtterin kurkun kutinaan.








Vanhasta kaupungista Pyhän Rochin kirkon seinästä löytyi latinankielinen kaiverrus vuodelta 1597, jossa toivotetaan pallonpelaajille rauhaa ja kaikkea hyvää ja uhataan tappaa heidät, jos he vielä metelöivät!





Käynti paikallisessa kirkossa rauhoittaa mieltä aina. Jesuiittakirkko oli sisältä todella kaunis.












Vatsa taas rauhoittui ostereilla tutussa kalaravintolassa Kamenicessa.













Iltapäivällä lähdimme vielä käymään Bellevue-uimarannalla.


Ei kommentteja: