sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Päivä 7

Tänään vain vietimme sunnuntaita. Puolilta päivin pakkasimme rantakamat ja lähdimme lähimpään rantaan. Oli hieman tuulista, mikä viilensi mukavasti kuumaa päivää.

Ennen lähtöä tallensimme puutarhassamme sitruunapuun edessä Valtterin pitelemässä Marijalta saatuja jättitomaatteja. Isompi painaa noin 700 grammaa. Mutta suurin tähän mennessä kerätty tomaatti on ollut 850 grammaa!

Rannassa snorklasimme, uimme, loikoilimme ja istuimme varjossa. Seurasimme myös hetken vesipallomatsia, jota pelattiin mereen rajatulla pelialueella.

Rannasta kivutessamme näimme kumman episodin: lisko oli napannut suuhunsa toisen samanlaisen liskon ja kantoi tätä leuat lukittuna, vaikka uhri oli vielä elossa. Niin ne vain omatkin koirat voivat purra.

Illalla isäntäväki grillasi meille lihaa, kasviksia, paikallisia jauhelihatikkuja, perunamuusia. Kantoi vielä pullon kotiviiniä pöytään. Kyllä meinattiin haljeta sen illallisen jälkeen.

Ei kommentteja: