Joulukadun avajaiset 2010

Moneen vuoteen emme ole käyneet katsomassa joulukadun avajaisia. Nyt tuli semmoinen tunne, että olisi hauska nähdä jouluvalojen syttyminen ja tietenkin itse joulupukki.

Olimme hyvissä ajoin passissa Stockan kulmalla. Siis me aikuiset; pojista kukaan ei halunnut lähteä mukaan. Itse valojen sytyttämisessä tuntui olevan jotain häikkää, sillä ne saatiin syttymään vasta vartin yli kolme. Paraati tuntui olevan myös myöhässä, ja ihmiset velloivat koko Aleksin leveydeltä kuikuillen Senaatintorin suuntaan, milloin se pukki oikein tulee.

Stockmann toi oman joulutunnelmansa kahdella eri tapaa. Keskipäivällä paljastettiin jouluikkuna, jota pienet - ja vähän isommatkin - kävivät kilvan kurkkimassa. 

Jouluvalojen sytyttämisen aikaan taas Stockan lipan päältä alkoi tupruttaa ihan aitoa tekolunta! Sitä tuli niin paljon, että ihmiset alkoivat muuttua lumiukoiksi ja lämmitetty katu peittyi valkoiseen lumeen. Lapsilla oli hauskaa hiutaleita tavoitellessa, itsellä teki jo vähän tiukkaa nähdä rillien läpi yhtään mitään.

Viimein pukki paraateineen tuli!

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Opel tuli taloon

Vanhimman pojan autokouluiän lähestyessä päätimme ostaa tulevaa varten käytetyn auton. Siihen voisi asentaa opetuspolkimet - jahka saa testin läpi - ja opettaa poikaa itse sen sijaan, että maksaa maltaita autokoulusta (Helsingissä noin 1800 euroa).

Niinpä hankimme ihan tuosta vierestä -95 vuoden Opel Corsan. Auto oli aikoinaan ollut yhden naisen omistuksessa ja  varmaan siksi aika siistissä kunnossa. Autossa on enemmän mausteita kuin vanhassa amerikandodgessamme, mm. toimiva radio, sähkölämmitteiset etupenkit, ajonestolaite. Kilometrejäkään noin vanhaan autoon ei ollut kertynyt "kuin" 184.000.  Kun mukaan tuli vielä talvirenkaat, oli paketti meille aivan sopiva.

Vakuutus sai minut henkeä haukkomaan: parin vuoden liikennevakuutus kun maksaa saman kuin itse auto. Kyllä Suomessa on kallista!  

Nyt vaan pitäisi hankkia opetusaineisto ja alkaa kerrata asioita. 

Pyhäinpäivän tunnelmia

Syksy on edennyt sysipimeään aikaan. Auringon kadotessa Helsingissä horisontin taa neljän jälkeen laskeutuu sellainen pimeys, ettei valaisemattomille teille tee mieli yksin mennä. Minuun ei alkanut pimeys tunnu vaikuttavan masentavasti, kenties meneillään olevan vuorotteluvapaan ansiosta. Nyt kun ei tartte pitää lukua ihan joka minuutista, vaikka päivät menevätkin liian nopeasti kaikenlaista kotona puuhatessa, vaan voi nauttia rennommasta elämästä.

Pimeän kauden alkajaisiksi ainakin Pihlajistossa vietetään juhlaa, jossa kynttilät saavat loistaa! Aloitamme halloweenin vieton tavallaan jo lokakuun 28. päivä, syntymäpäiväni aikaan. Koristelemme olohuonetta ja keittiötä pääkalloilla ja örkeillä, katamme pöytää juhlan teeman mukaan ja katsomme kauhuleffoja viikonloppuna.

Suomessa ei taida olla aivan vakiintunutta halloween-päivää (Amerikassa se oli aina lokakuun viimeinen päivä), vaan ravintolat ja koulut viettävät juhlaa vähän miten sattuu. Usein juhlaa vietetään pyhäinpäivän aattona.

Valtterin koulun halloween-juhlia vietettiin 2. marraskuuta. Emme tänä vuonna ostaneet mitään uutta asustetta, vaan kyhäsimme hurjan kokonaisuuden entisistä vermeistä.

Rehtori veti jälleen suosittua limbokisaa...

 ... jonka jälkeen alkoi vielä suositumpi pukukilpailu:

Tänä vuonna asuihin oli todella satsattu. Toinen toistaan hienompia mörköjä ja piruja juoksenteli pitkin salia niin, että viikatteet vain heilui! Päästäkseen palkinnoille piti olla todella hyvä asu.

Pyhäinpäivän aattona olimme Tuomiokirkossa kuuntelemassa Cantores Minores -kuoron esittämää Saksalaista sielunmessua (Ein deutsches Requiem/Brahms). Se esitettiin tänä vuonna kuolleen kuoron edellisen johtajan Christian Hauschildin muistoksi. Lohjan kaupunginorkesteri säesti ja soolot esittivät Helena Juntunen ja Juha Kotilainen.

Christopher kuvassa ylhäältä kolmannessa rivissä vasemmassa reunassa.

Pikkukanttoreille konsertit käyvät joskus liian raskaiksi, pitäähän siinä jaksaa seistä paikoillaan joskus yli tunninkin ilman pientäkään lepoa. Illan konsertti päättyi hieman dramaattisesti, kun loppuapplodien aikaan eturivistä yksi poika pyörtyi. Konserttia kuunnelleen lääkärin mukaan siinä ei kuitenkaan käynyt pahasti, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Esitys oli mahtava ja  toi juuri oikeanlaista tunnelmaa pyhäinpäiväviikonloppuun.

Christopher poseeraamassa konsertin jälkeen Tuomiokirkon kryptassa.

   

Varsinaiseen pyhäinpäivään kuuluu myös haudoilla käynti. Meidän tapauksessa se tarkoittaa Malmin hautausmaata ja nimenomaan muualle haudattujen muistomerkille kynttilän vientiä. Iltakahdeksalta siellä välkkyikin  jo valtava valomeri yön pimeydessä. Kynttilän sytytin äidin, isän ja Penan muistoksi.

Rauhaisaa pyhäinpäivää!