lauantai 4. kesäkuuta 2011

Suvivirsi ja Pihlajamäen blues soikoon!


Tänään oli mukava päivä.

Aamukahdeksalta lähdimme Marcuksen kevätjuhlaan Viikin norssiin.


















Peruskoulun päättymistä juhlitaan nykyään enemmän kuin 70-luvulla. En muista omasta päätöspäivästä mitään, mutta ainakaan ruusua en saanut kuten nykyään oppivelvollisuutensa suorittaneet juhlapuheitten kera saavat. Norssissa veisattiin ihan perinteinen suvivirsi, niin kuin asiaan kuuluukin.






















Kotona sitten juhlistimme vielä päivää isolla mansikkakakulla ja omilla "stipendeillä" pojille. Marcus tosin sai stipendin koulustakin hyvästä menestyksestä sekä diplomin hyvästä projektityöstä. Taisi poika mennä äitinsä ohi arvosanoissa, kun lukuaineiden keskiarvo oli 9,17! Eikä ollut Valtterin ekassa numerotorkassakaan mitään valittamista. Chrisin lukion toinen luokka oli myös mennyt ihan hyvin. Varsinaisia matikkaneroja tuntuu koko jälkikasvu olevan.




















Iltapäivällä olikin kevyemmän ohjelman vuoro, kun Pihjalamäki goes blues soi viidennen kerran. Päivästä tuli melkoinen hellepäivä, joten kansalaisilla oli aika leppoisat oltavat Kiillepuiston nurtsilla musiikkia kuuntelemassa. Tilaisuuteen on saatu joka vuosi kuuluisia esiintyjiä. Se on päihteetön koko perheen ilmaiskonsertti - tai siis päihteelliset ohjataan konserttialueen ulkopuolelle, etteivät häiritse kuuntelijoita.

Konsertin aloitti L.R. Phoenix, jonka jälkeen esiintyi Pepe Ahlqvist kitaroineen:






















Ekana bändinä soitti Honey B et T-Bones:
















Pääesiintyjänä oli Melrose, joka rokkasi puoli tuntia yli konsertin päättymisajan. 30 vuotta esiintynyt bändi soitti niin uusia kuin vanhoja biisejään.















Biiseistä sokerina pohjalla oli tietenkin Rich  little bitch, josta ohessa vain alkusoinnut: