sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Presidenttiä valitsemassa

Tänään Suomen kansa rientää vaaliuurnille antamaan äänensä omalle presidenttiehdokkaalleen - ellei ole antanut sitä jo ennakkoon. Perheemme kaikki äänioikeutetut lähti yhdessä äänestämään Pihlajiston ala-asteelle. Christopherikin pääsi ensimmäistä kertaa valitsemaan maalle presidenttiä.

Äänestysaktiivisuus oli selvästi korkea, sillä kun iltapäivällä tulimme koululle, jonoa riitti salin ovelle asti!

















Edellisenä päivänä ehdokkaat kampanjoivat vielä urakalla. Me menimme paikan päälle Kontulan ostarille katsomaan Sauli Niinistöä.  Tuli samalla nähtyä Jennikin livenä.




















Puskin itseni eturiviin niin, että pääsinkin sitten Salen kanssa iltauutisiin!
(linkki toiminnassa kuukauden päivät http://areena.yle.fi/video/1327162861780 )




















































Illalla jännitetään kotistudiossa tuloksia herkkupöydän ääressä. Jännäksi menee!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Tapahtuipa vuonna 2011

Otimme uutta vuotta vastaan takapihallamme, jonne lähdimme ennen puolta yötä posauttamaan pikkurakettimme. 

Sitä ennen poltettiin terassilla vanha kunnon tähtisadetikku!














Nuoria aikuisia ampui omia isoja rakettejaan sen verran holtittomasti kentän laidalla, että parin meitäkin läheltä menneen ammuksen jälkeen katsoimme viisaammaksi siirtyä leikkipuiston puolelle turvaan.

Keskiyöllä pauke kiihtyi ja vähän joka puolella näkyi komeita valoteoksia. Katsoimme näytöstä loppuun saakka niin, että Valtsu-reppanakin pääsi nukkumaan vasta yhden jälkeen...





































































Mitä sitten tapahtui viime vuonna?

Tammikuu:
-  Turusta tuli Euroopan kulttuuripääkaupunki
- Valtsun ekat pyöreät eli 10 vuotta tuli täyteen!

Helmikuu:
- Egyptin Hosni Mubarak luopui vallasta
- Stadikalla heräteltiin henkiin vanhaa kunnon penkkiurheilua ja siellä pelattiin Talviklassikko

Maaliskuu:
- Sendain maanjäristys 11.3. ja Japanin ydinvoimalakatastrofi
- remppa kotona loppusuoralle

Huhtikuu:
- Persujen jytky eduskuntavaaleissa. Prinssi William ja Kate saivat toisensa.
- Chris miehen ikään eli 18 vuotta tuli täyteen!

Toukokuu:
- Suomi on uusi maailmanmestari, hei! Ja Osama bin Ladenin päivät päätettiin.
- Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa!

Kesäkuu:
-  kesän korkein lämpötila mitattiin Ylitornion Meltosjärvellä kesäkuun 10. päivä: 32,8 astetta
- Marcus sai peruskoulun päättötodistuksen hyvin arvosanoin

Heinäkuu:
- Breivik murhasi kymmeniä ihmisiä Norjassa
- vietimme hikisen lomaviikon Rhodoksella

Elokuu:
- Britanniassa mellakoitiin urakalla
- viimeinen kerta Vormön saarella, ennen kuin Nokia pisti henkilöstönsä lomapaikan rahoiksi

Syyskuu:
- rahavaltaa vastustava Occupy Wall Street -mielenosoitus käynnistyi
- viimeinen kerta Lahnajärvellä, ennen kuin Nokia pisti rahoiksi senkin. Vuorotteluvapaakin loppui.

Lokakuu:
- Gaddafi saatiin kiinni ja surmattiin
- vuosi karppaamista ja 10 kiloa kevyempi olo

Marraskuu:
- erikoinen päivämäärä houkutteli naimisiin ja täsmäsynnytyksiin: 11.11.11
- Valtteri menestyi pukukisassa koulunsa Halloween-juhlassa 

Joulukuu:
- kaikkien aikojen myrsky Tapaninpäivänä