tiistai 21. heinäkuuta 2009

Cavtat

Päivä 9

Tänään koko sakki nukkui pommiin. Olimme pimentäneet ikkunat illalla, joten päivänvalo ei päässyt ikkunoista lainkaan sisään. Vaikka lomalla ollaankin, tuntuu kello 11 herätys aivan liian myöhäiseltä.

Olimme edelleen ilman vuokra-autoa ja päivä muutenkin puolessa, joten piti nopeasti keksiä päivälle ohjelmaa. Lähdimme paikallisbussilla Dubrovnikin syntysijoille eli Cavtatiin.

Tie mutkitteli korkealle vuoren rinteelle, josta oli mahtavat näkymät merelle.




Perillä kiersimme paikkaa lähinnä rantaviivaa pitkin. Päivä oli harvinaista kyllä pilvinen, mikä teki kävelemisen todella helpoksi.

Uimareita näytti pilvisestä säästä huolimatta olevan joka kallion kolossa. Olihan ilman lämpö jo noussut +31 asteeseen.






Sypressit ja palmut varjostivat patikointiamme.
























Uimaranta oli kivinen, vaikkakin siinä oli hiekkapohja. Vesi oli yllättäen kylmää, liekö eiliset tuulet sotkeneet merivirrat.





Cavtat houkuttelee rahamiehiä lomailemaan, ainakin veneistä päätellen.











Jälleen kerran lounastimme rantaravintolassa. Näitä näkymiä tulee varmaan koto-Suomessa ikävä - viimeistään talvella!


Ja taas olivat kissat päässeet "asiakkaiksi" ruokapaikkaan.
















Ennen lähtöä siemaisimme jäätelöä, kahvia ja olutta Amfora-kahvilassa. Siellä oli kiinnostavaa seurata paikallisten ukkojen korttipeliä.
















Simpukkaa muistuttava leima löytyi useammastakin paikasta. Merkitystä sille emme keksineet.











Tuliaisia.

Filigraanikorut muistuttavat pitsiä. Ja korurasia itsessäänkin on kuin koru!

Ei kommentteja: