torstai 30. huhtikuuta 2009

Vappuaaton aamuna

Nyt on vappuherkut valmiina odottamassa illan juhlaa: munkit, tippaleivät, shamppanjat - ja vappunenä. Sää hellii juhlijoita, sillä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Illaksi tosin saa pukea jotain lämpimämpää, sillä asteet tippuvat lähelle nollaa.

Hyvällä säällä on usein kääntöpuolensa, kun joka niemeen ja notkoon ilmestyy pussikaljan (ja -shamppanjan) litkijää. Ei siinä varmaan lama paina mieltä, nythän on vappu ja saa aivan poliisien silmien alla nostella maljoja - tai ainakin pulloja. Aattoillaksi ei sattunut kiinnostavaa Suomen matsiakaan, jota olisi osa juhlijoista voinut jäädä kotiin katsomaan.

Lähdemme sekalaisella kokooonpanolla kuudeksi katsomaan Mantan lakitusta. Nuorisoa se ei taida enää kiinnostaa, mutta Valtteri voisi tienata sillä reissulla hyvät taskurahat, jos keräisi tölkkejä ja pulloja kauppaan palautettavaksi.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Konsertin lumoissa



Eilen illalla olin Simply Redin konsertissa Hartwall-areenalla. Konsertti oli täydellinen: bändin live-esiintyminen kuulosti aivan samalta kuin levyltä, niin puhtaasti se esiintyi; lavasteet olivat kauniit ja valot toimivat riittävinä tehosteina ilman mitään poppakonsteja. Istuin permannolla, mistä olisi voinut olla parempi näkyvyys, mutta siihen ainakin ääni kantautui tosi kauniisti. Ja konsertin loput biisit sai jammailla seisaaltaan mukana, kun yleisö tempaantui mukaan esitykseen. Porukka todella piti näkemästään ja kuulemastaan!
Kyseinen brittibändi on jo vanha pieru: se on esiintynyt vuodesta 1985 lähtien. Se on kuin viini: maku on vain parantunut iän karttuessa. Eilisillan kruunasi se, että bändi esitti kaikki parhaat hittinsä. Vieläkin kylmät väreet juoksee selkää pitkin!
Tässä pari videonpätkää, jotka sain napattua kännykällä eilisiltana:

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Heureka!



Katosta riippuva Foucault’n heiluri osoittaa, että maapallo pyörii sittenkin.







Tänään minun piti tehdä projektityötäni tiedotusopintojani varten, mutta aamulla silmääni osui Hesarista pikku-uutinen, että Heureka viettää tänään 20-vuotispäiviään. Siispä sinne! Pressikortilla sain koko paketin ilmaiseksi, eli sisäänpääsy + lippu planetarium-näytökseen. Siinähän tuli myös lennettyä läpi avaruuden!





Rottakoripalloa





Leffan vuoksi missasin rottakoripalloesityksen, mutta pääsin nappaamaan kuvan niiden koristreeneistä. Rotat ovat tosi fiksuja eläimiä loppujen lopuksi. Nämä yksilöt eivät meinanneet lopettaa korien tekemistä lainkaan, jos vain palloja oli näkyvillä. No, ruokapalkalla ne sitä tekivät eli makupalojen toivossa pelasivat sitten ihan olan takaa.





Minäkin sain vedettyä narulla tämän oikean Minin kymmenen sentin korkeuteen!











Nämä tyypit pystyi kirjaimellisesti suolistamaan. Peräsuoltakin tuli ulos metrikaupalla. Ihmisen sisällä mutkittelee melkoinen letkumäärä...




sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Kevätpäivänä

Eilen Helsingissä lyötiin lämpöennätys, yli 20 astetta. Tänään ei ollutkaan sitten enää niin hellettä, vaan tuuli puhalsi hiekkaa silmät täyteen.

Kevät on edennyt tosi pitkälle. Kävimmekin Pikkukoskella pyörillä kahvittelemassa ja päivää paistattamassa.


Valtteri kävi poimimassa ison kimpun valkovuokkoja.











Kotipihassamme tervehtikin tuttu västäräkki. Sillä taitaa olla pesä pihapiirissä, koska antoi tulla metrin päähän itsestään. Västäräkistä vähäsen...








lauantai 25. huhtikuuta 2009

Elämäni ensimmäinen blogi!

Tämä on historiallinen päivä: sain elämäni ensimmäisen tietsikan, miniläppärin Eee Pc 1000, ja siirryin samantien sosiaaliseen mediaan eli aloitin blogin kirjoittamisen. Tarkoituksena on kirjoittaa kuulumisia ja ajatuksia silloin tällöin ja pitää reissuilla matkapäiväkirjaa.

Tämä miniläppäri tuntuu tosi näppärältä laitteelta, eli siitä tulee varmaan toiseksi paras elektroninen vimpain elämässäni. Paras on tietenkin kahvinkeitin, sen asemaa ei huojuteta ihan helpolla.

Tänään oli muutenkin kovin elektroninen päivä: miniläppärin lisäksi ostimme olkkariin 40 tuuman television! Se on ISO! Kuvissa ihmiset ovat melkein Valtterin kokoisia - siis Valtterin luonnollisessa koossa. Kyllä se töllö viekin sitten yhden seinän pinta-alasta puolet... Nytpähän voivat srilankalaiset naapurimmekin katsella ohjelmiamme parvekkeeltaan:) Siitä sitten tilailemaan disney-kanavia sun muita.

Ei muuten lama näkynyt Itäkeskuksessa. Kansaa oli kuin meren mutaa, hyvä että sekaan mahtui.

Nyt täytyy syventyä uuden töllön hienoon kuvaan...

PS. Tekstin alla on kommentointimahdollisuus. Kirjoittakaa siihen vaikka omia kuulumisia, niin saadaan kuulla teistä myös. Toisaalta voitte myös kirjoittaa oman blogikirjoituksen tähän samaan blogiin, sillä lisäsin kaikille kirjoitusoikeudet.